MirjamiParant1

Kaikki blogit puheenaiheesta Kristillisyys

Kirje, joka uhkaa henkeäni

Uuden ja tuntemattoman pelkääminen on täysin tavallista. Se on inhimillistä ja sen perustana on oletettavasti evoluution kannalta järkevä varovaisuus. Kaikille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole tuttuja, joten jotkin ennakkoluulot ja tietämättömyys ovat sinänsä ymmärrettävää. Mutta Päivi Räsänen (kd) on lääkäri, kansanedustaja ja entinen ministeri. Hän tietää täsmälleen mistä puhuu. Hän ei kärsi homofobiasta. Hän on valinnut homovihan.

Otetaan kristillisyys takaisin

Kun puheeksi tulee kristinusko tai kristillisyys politiikassa, koen usein olevani puun ja kuoren välissä. Voiko olla homo ja kristitty?

Maallistuneen Euroopan menestys pohjaa kristilliseen kulttuuriin

Euroopan menestys perustuu kritillisyyden muovaamaan kulttuuriin. 

Uskontoa ja politiikkaa ei pidä sotkea. Tämä tarkoittaa, että maallisia päätöksiä ei tule perustella henkilökohtaisella vakaumuksella eikä vakaumusta tule käyttää poliittisten päämäärien edistämiseen. Eurooppalainen ajattelutapa ja koko kulttuuri on kuitenkin kristillisen ajattelun kyllästämä eikä sitä pidä kieltää tai väheksyä. Kristilisessä opissa on  perustavanlaatuista viisautta, jota monista nykytrendeistä puuttuu. 

Miksi me vietämme joulua?

Viime päivinä on kaikissa medioissa keskusteltu joulusta ja sen ”alkuperäisestä” merkityksestä. Kristityille joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, syntymän, jonka seurauksena jokaisella ihmisellä kaikkialla maailmassa on mahdollisuus irtisanoutua pahan vallasta. Mutta merkittävä enemmistö maailman ihmisistä ei vietä joulua tuon kristillisen näkökannan mukaan. Heille joulu on vapaapäivä, palkallinen sellainen. Juuri tähän asiaan nyt haluan puuttua.

Syrjintä ei ole kristillistä vakaumusta

Pori Jazzin ex-toimitusjohtaja Aki Ruotsala on saanut tuekseen monia, jotka hämmästelevät miten joku voi saada potkut mielipiteidensä vuoksi. Pureutumatta sen syvemmin itse kohuun tai irtisanomiseen, haluan kuitenkin sanoa erittäin vahvan eriävän mielipiteeni: Homoudesta eheytyminen ei edusta kristillistä vakaumusta.

Kirkkoviestinnästä evästeitä rahanarvoisiin etuihin?

On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen. Piispa Laajasalo kuitenkin ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan. Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.

Laki, omatunto ja maan tapa

Koska en ole kristitty, saan aina silloin tällöin suostuttelija Pohjois-Koreaan muuttamisesta. Henki on se, että jos ei suostu hyppimään monenlaisissa asioissa kristittyjen ehtojen mukaan, pitäisi muuttaa ateistiseen valtioon.

Konservatiivikristillinen kaksinaismoralismi ratsian kohteena Vatikaanissa

Vatikaanissa, konservatiivikristillisyyden Mekassa, on paljastunut korkea-arvoisen kirkonmiehen järjestämät huumehuuruiset homobileet. Paavi Franciscus on tapahtuneesta raivoissaan, sillä tapahtumien keskiössä on itsensä paavin neuvonantaja ja kardinaali Coccopalmerionin sihteeri, jonka asunnossa bileet järjestettiin.

Vatikaanin poliisi ratsasi Paavin neuvonantajan asunnon kesäkuussa naapureiden pyytäessä poliisit paikalle, sillä asunnossa oli vieraillut epämääräisesti käyttäytyneitä henkilöitä.

Poliisi löysi asunnosta huumeita käyttäviä miehiä ”petipuuhissa”.

Nostakaa Kristuksen risti korkealle!

Yllä olevat sanat lausui Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi tervehdyksessään Tuiran seurakunnan 100-vuotisjuhlassa sunnuntaina. Piispa Salmen mielestä kristittyjen on nyt aika nousta puolustamaan kristinuskoa, joka on saanut kokea kristinuskonvastaisuutta, "dekristianismia". Piispa tuomitsi pyrkimykset luopua sotilasvalasta ja tuomarinvalasta. Hän mainitsi myös käsitteen "monikulttuurisuus" siinä valossa, että sen noudattaminen on merkinnyt kristinuskon ja länsimaisen kulttuurimme tietoista heikentämistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä