MirjamiParant1

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 29 min 43 s sitten

USA suree John McCainia - Suomalaistutkija: ”Trumpin jättäminen kaihon ulkopuolelle paljon puhuvaa”

26.8.2018 08:48

Yhdysvaltainen republikaanisenaattori John McCain on kuollut 81-vuotiaana.  Hän sairasti aivosyöpää. Senaattorin perhe kertoi syöpähoitojen lopettamisesta perjantaina.

Pitkästä poliittisesta urastaan tunnettu McCain oli Yhdysvaltain presidenttiehdokkaana vuonna 2008, jolloin presidentiksi valittiin Barack Obama.

McCain tuli tunnetuksi viileistä väleistään istuvaan presidentti Donald Trumpiin, vaikka he edustavat samaa puoluetta. McCain veti julkisesti tukensa pois Trumpilta lokakuussa 2016 tämän presidentinvaalikampanjan aikana.

Kuopion bussiturman syy edelleen arvoitus: ”Kuljettaja ei pystynyt kertomaan tarkkaa tapahtumien kulkua”

26.8.2018 08:10

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Kuopion perjantaisen vakavan linja-auto-onnettomuuden syy on edelleen epäselvä. Linja-auton jarruista ei tutkijoiden mukaan ole löydetty vikaa.

”Tekninen tutkinta jarrujen osalta on saatu päätökseen. Jarruista ei löytynyt sellaista vikaa, joka olisi estänyt niiden toiminnan risteystä lähestyttäessä. Kuljettaja ei kuulemisessa pystynyt kertomaan tarkkaa tapahtumien kulkua, eikä myöskään ilmaissut ulosajon johtuneen jarrujen pettämisestä”, Onnettomuustutkintakeskus kertoo tiedotteessaan. 

Kolmen vuosikymmenen ohitus ohi – Suomen naiset lentopallon EM-kisoihin

25.8.2018 18:47

Suomalaisesta naisjoukkueurheilusta kuultiin lauantaina iloisia uutisia. Suomi selviytyi naisten lentopallon 2019 EM-kisoihin, kun Ruotsi taipui suomalaisille suoraan kolmessa erässä.

Suomelle EM-kisapaikka on ensimmäinen sitten vuoden 1989. Kisapaikkaa voi pitää merkittävänä nosteena naisten lentismaajoukkueelle.

Suomen kisapaikkaa toki edes auttoi joukkuemäärän kasvattaminen 16:sta 24:ään. Silti ei ole väärin väittää, että naisten maajoukkueen taso on mennyt eteenpäin.

Ferrari sössi Kimi Räikkösen aika-ajon

25.8.2018 16:37

Kimi Räikkönen starttaa sunnuntaina Belgian Spassa kuudennesta ruudusta. Kyse ei ollut siitä, että Kimi olisi ajanut aika-ajoissa huonosti. Sadekuuro sekoitti pakan ja Kimin autossa ei ollut tarpeeksi bensaa.

- Ei ollut bensaa. En tiedä, mitähän siellä taas tapahtui. Aikaa oli, mutta olisi pysähdytty heti sitten kun vaihdettiin renkaita ja tehty asiat rauhassa, Räikkönen kertoi tuoreeltaan C Moren tv-haastattelussa.

- En tiedä. Pitää kysellä, vastasi Räikkönen, kun Mervi Kallio kysyi, mistä moinen johtui, ettei bensaa ollut.

Donald Trumpilta uusi piikki oikeusministerille: ”Hän ei ymmärrä, mitä tapahtuu”

25.8.2018 15:22

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jatkaa oikeusministeri Jeff Sessionsin arvostelua.  Uusi ulos tulo liittyy siihen, että Sessions ilmoitti torstaina, etteivät poliittiset näkökannat  tule sopimattomasti vaikuttamaan oikeusministeriön toimiin niin kauan kuin hän on oikeusministeri.

”Jeff Sessions sanoo, ettei salli poliitikkojen vaikuttaa häneen vain, koska ei ymmärrrä, mitä hänen alapuolellaan tapahtuu”, Trump tviittasi lauantaina.

Sauli Niinistöltä kiinnostava Fortum-kommentti: ”En pitäisi yhtään ihmeenä, vaikka vesivoimakauppaa edelleen yritettäisiin hieroa”

25.8.2018 14:52

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi lauantaina uudelleen läpi valtion energiayhtiö Fortumiin liittyviä väitteitä. Esiin tuli kaksi uutta asiaa liittyen Venäjän presidentin Vladimir Putinin lausuntoon ja Fortumin vesivoimakauppoihin.

Niinistö korosti, että kyseessä oli Fortumin ”oma intressi” saada ostettua osakkeita Venäjän TGC-1-vesivoimayhtiöstä, jossa Fortum oli vähemmistöosakkaana. Fortum pyysi presidenttiä selvittämään, onko kaupalle poliittisia esteitä Venäjällä, koska neuvottelut asiassa eivät olleet edenneet.

Sauli Niinistö Vladimir Putinin ”teesistä” radiossa: ”He eivät ajattele samalla tavalla”

25.8.2018 13:00

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi, ettei Venäjän presidentin Vladimir Putinin Venäjän puolustusjärjestelmiä koskeneessa lausunnossa ollut mitään uutta.

Putin huomautti yhdessä Niinistön kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että Nato siirtää sotilasinfrastruktuuriaan – sekä henkilöstöä että puolustustekniikkaa – lähemmäs Venäjän rajoja. Hän viittasi myös Naton Itämeren alueella järjestämiin sotaharjoituksiin. 

”Vastineena Venäjän tulee vahvistaa omia puolustusjärjestelmiään”, Putin sanoi.

Sauli Niinistö perusteli Aaron kuvan julkaisemista Ylelle: ”Parempi näyttää kertaalleen kuin olla jatkuvan vaaninnan kohteena”

25.8.2018 12:18

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi perjantaina ensimmäisen kuvan Aaro-pojastaan. Lauantaina hän perusteli kuvan julkaisemista Ylen Radio 1:n haastattelussa.

”Se johtui muun muassa siitä, että jos lähdimme lastenvaunujen kanssa ulos Mäntyniemestä, sai vähän varjella, ettei sinne lastenvaunuihin työnnetty kameraa. Puhuimme Jennin kanssa, että parempi näyttää kertaalleen kuin olla jatkuvan vaaninnan kohteena. Tämä on vähän rumasti sanottu, mutta siltä se tuntui ja tuntuu”, Niinistö sanoi.

Niinistö sai yhdessä rouva Jenni Haukion kanssa pojan helmikuussa.

Pääluottamusmies vastaa arvostelijoille: ”Oikeus pidättäytyä työstä ei ole pelkästään ihmisoikeus”

25.8.2018 11:39

Teollisuusliiton valtuuston jäsen, pääluottamusmies Petri Partanen puolustaa Teollisuusliiton perjantaina ilmoittamia painostustoimia, joiden tarkoitus on saada hallitus luopumaan irtisanomisten helpottamisesta pienissä, yt-lain ulkopuolelle jäävissä yrityksissä. 

USA varoitti Venäjää iskusta Syyriaan - Ministeri: ”Hyvin huolestuttavaa”

25.8.2018 10:59

Yhdysvallat on varoittanut Venäjää uudesta mahdollisesta iskusta Syyriaan.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Yhdysvallat aikoo iskeä Syyriaan, jos presidentti Bashar al-Assad käyttää jälleen kemiallisia  aseita. Bloombergin lähteiden mukaan amerikkalaiset tiedusteluviranomaiset sanovat Assadin valmistelevan kemiallista iskua Idlibiin Koillis-Syyriaan.

Mikael Jungner Liike Nytin alkutaipaleesta: ”Loikkaamista miettiviä yhdistää yksi yhteinen asia”

25.8.2018 10:33

Liike Nytin perustajiin kuuluva viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoo, että syyskuussa ratkeaa, lähteekö Liike mukaan ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Aktiivimalli 2 epäilytti lausuntokierroksella: ”Työttömyysetuus voidaan evätä, vaikka työtä ei ole tarjolla”

25.8.2018 10:06

Sekä palkansaajia että työnantajia edustavat tahot näkevät ongelmia aktiivimalli kakkoseksi ristityssä omatoimisen työnhaun mallissa. Tämä käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) perjantaina julkaisemista lausunnoista

Politiikan veteraanilta raju ryöpytys ay-liikkeelle: ”Kyseessä on mitä puhtaimman poliittisen lakon suunnittelu”

25.8.2018 09:13

Ylipomestari, pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja Raimo Ilaskivi arvostelee suorin sanoin Teollisuusliiton toimintaa, ja sanoo, että kyseessä on puhtaasti poliittisen lakon suunnittelu.

SAK:hon kuuluva Teollisuusliitto ilmoitti perjantaina aloittavansa laajat järjestölliset painostuskeinot saadakseen hallituksen luopumaan irtisanomisten helpottamisesta pienissä, yt-lain ulkopuolelle jäävissä yrityksissä. Myös SAK on ilmoittanut olevansa valmis aloittamaan työpaikkakohtaiset toimet, joilla se vastustaa irtisanomislaiksi kutsumaansa lakihanketta. 

Jussi Halla-aholta tyrmäys hallitukselle: ”Mitä on sellainen työperäinen maahanmuutto, jota pitää houkutella sosiaaliturvalla?”

25.8.2018 08:40

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tyrmää Juha Sipilän (kesk) hallituksen ehdottama muutokset asumisperusteiseen sosiaaliturvaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi perjantaina valmistelevansa muutoksia asumisperusteiseen etuuslainsäädäntöön. Tarkoituksena on  poistaa Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta neljän kuukauden työskentelyvaatimus, joka on tähän asti ollut edellytyksenä sosiaalitukien saamiselle. Aikarajan poistoa hallitus perustelee halulla parantaa työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja lisätä Suomen houkuttelevuutta työperäisen maahanmuuton kohteena.

EK: Työntekijöitä ei löydy – Jo valtaosalla yrityksistä rekrytointivaikeuksia

25.8.2018 08:25

Yrityksillä on rekrytointivaikeuksia ympäri Suomen ja läpi yrityskentän, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) yrityskyselystä. Sen perusteella jo lähes 70 prosenttia yrityksistä kohtaa rekrytointivaikeuksia.

Kyselyn perusteella osaajapula koskettaa yrityskenttää odotettuakin laajemmin ja tulokset koskevat sekä pk-sektoria että suuryrityksiä. EK:n mukaan ilmiö kärjistyy asemansa jo vakiinnuttaneissa pitkän linjan pk-yrityksissä, jotka muodostavat elinkeinotoiminnan kivijalan eri puolilla Suomea.

Elon Muskilta taas uusi käänne: ”Vetäytyminen olisi ollut häiritsevämpää kuin arveltiin”

25.8.2018 08:18

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk sanoo, että yhtiö pidetään aikaisemmista suunnitelmista huolimatta edelleen pörssissä. Musk itse esitti Teslan vetämistä pois pörssistä vain muutama viikko sitten.

Yksi laji tienesteissä ylitse muiden naisten urheilussa

24.8.2018 20:56

Naisten ja miesten tulotasoissa on yhä suuria eroja, mutta urheilussa on sukupuolten välillä erityisen räikeitä eroja. Maailman parhaat naisurheilijat eivät pääse tuloissa lähellekään parhaiten tienaavia miesurheilijoita.

Tennistä voikin pitää naisurheilun kannalta vallankumouksellisena lajina, koska parhaista naispelaajista tulee monimiljonäärejä. Forbes-lehden listan mukaan maailman kymmenen eniten tienaavan naisurheilijan listalla on kahdeksan tennispelaajaa.

Grahn-Laasosen huoli ammattikoulutuksesta hämmensi – SAK: ”Iso miinus hallitukselle, jos menee metsään”

24.8.2018 18:05

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toivoo hallituksen ensi viikon budjettiriihestä toimia, joilla parannetaan opiskelijoiden pysymistä toisen asteen koulutuksessa sekä parannetaan koulutuksen vetovoimaa. Eloranta pitää hankalana, että hallitus on tehnyt samaan aikaan leikkauksia ammattikoulutukseen ja toteuttanut amisreformin.

Fernando Alonso erikoisessa kohussa – kuka puhuu totta?

24.8.2018 17:59

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Fernando Alonso ilmoitti viime viikolla lopettavansa F1-uransa ainakin toistaiseksi. Alonso ei sulje pois mahdollisuutta paluun suhteen, mutta tällä hetkellä paluu ei ole hänen mielessään.

Alonso on purkanut turhautumistaan F1-kisoissa radioviesteissään, joissa on haukkunut McLarenin ja edellisvuosina myös Hondan kalustoa urakalla. Kisojen jälkeen Alonso on keskittynyt kritisoimaan F1-sääntöjä, että radioviesteistä tehdään julkisia.

Ay-liikkeestä varoitus Juha Sipilälle: 5.10. alkaa rytistä – tulossa ”jotain paljon rajumpaa”

24.8.2018 17:24

Ay-liike aikoo nyt jakaa kurjuutta myös Juha Sipilän hallitukselle, ilmoittaa pääluottamusmies ja Teollisuusliiton valtuuston jäsen Petri Partanen (sd).

Hänen mukaansa Teollisuusliiton tänään ilmoittamat järjestölliset hallituksen politiikan vastaiset toimet tulevat olemaan voimakkaampia kuin helmikuinen yhden vuorokauden poliittinen lakko.

Sivu « 83 | 84 | 85 | 86 | 87 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset