MirjamiParant1

Vauras Suomi - köyhä kansa!

Eräänä aamuna, kun kaikkitietävä Erkki ei ollut vielä herännyt ja sokea Reetta yritti nähdä sallittua enemmän, suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui outoja.

Median ilotulitus hallituksen erosta kävi kuumana ja sanoja sinkoili kuin raketteja tyhjyyteen.

Kukaan ei ollut kuollut, ketään ei ollut murhattu, silti Ylen uutislähetykset jatkuivat ja jatkuivat ja jatkuivat.

Mieletön vaalitemppu keskustalaiselle pääministerille, joka nautti jokaisesta minuutista.

Valtavan Sote -pettymyksesä saattelemana, pääministeri jo hengaili pian forssalaisella torilla ja nautti silminnähden, kylän lapsonen sylissään.

- - -

Vauraan Suomen edustajana, pääministeri Sipilä ilakoi vapautuneena sote-paineista.

Ilakointi on kuitenkin hetken hurmaa, sillä vastassa on köyhäännytetyt suomalaiset, jotka eivät ole unohtaneet kuluneita neljää.

Ne neljä, merkittävää vuotta, ovat tuhonneet enemmän, kuin rakentaneet.

Ne neljä, ovat vieneet toivon monilta maanvilejlijöiltä.

Ne neljä, ovat kurjistaneet lapsiperheiden toimeentulon ja toivon tulevasta.

Ne neljä, veivät eläkeläiset syvään suohon.

- - -

Vauras Suomi on jakanut veronmaksajien rahaa vauraille.

Vauras Suomi on vienyt veroina viimeiset rahat köyhiltä rikkaille.

Vauras Suomi nauttii EU:n eduista, vain vauraille.

- - -

On tullut aika, jolloin kunnian suomalainen ei enää alistu.

On tullut aika, jolloin vaurastunut Suomi nostaa köyhänsä kunniakansalaisiksi.

On muutoksen aika, jolloin jokainen köyhyyteen tuomittu, voi nousta itselliseksi pärjääjäksi.

- - -

On ihmisen aika.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kansalla ei ole aikaa odottaa. Vauraassa Suomessa on ruokaa ja rahaa.

Kaupat pullistelevat runsaita vihannes-, hedelmä- ja juuresaltaita.

Hinnat ovat tällä hetkellä korkeat, ylisuuret.

Juuri ne tuotteet, joita pienituloisten olisi hyvä saada ruuakseen, ovat heidän ulottumattomuuksissaan.

On aika, että vauras Suomi jakaa osansa kansalleen, joka kärsii ruuan puutteesta.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Hedelmät, juurekset, maidot, juustot ja monet muut maataloustuotteet myydään Suomessa alihintaan ja ja hintoja painetaan kokoajan alaspäin. Hinnat ovat jo nyt niin alhaalla että tuottajille jää luu käteen ja jos sattuu tulemaan huonompi vuosi on pakkolaittaa pillit pussiin ja lopettaa tilan pito. Sama tilanne kaikkialla Euroopassa. Maataloudesta on tullut kannattamatonta liiketoimintaa jolla edes liiketoimintaa itsrään ei tahdo pitää pystyssä (kyse ei siis ole nollasummapelistä vaan joka vuosi ruuantuottajat jäävät pitkälle miinukselle ja maatilat tuottavat yrityksinä suuria tappioita). Tilanne aidosti kiperä sillä samaan aikaan kansalla on edelleen nälkä ja sitä mukaan kun ruuan hinta laskee leikataan myös tuloja, veronkorotusten ja tukileikkausten muodoissa. Se mihin tämä raha sitten menee on mysteeri. Lisää leikkauksia ja veronkorotuksia silti vaaditaan joka vuosi yhä enemmän jotta Suomen valtiosta saataisiin tehtyä voittoa takova yritys (ja jos niin ei toimita pelotellaan Euroopan troikalla ja Kreikan kohtalolla). Suomen kansa on ollut aina köyhää siihen nähden että elin- ja asuinkustannukset ovat korkeita tulotadoon nähden. Tilannetta ei yhtään helpottaisi siirtämällä rahaa sosiaaliturvasta takaisin veronamaksajien taskuun (YKin on jo älähtänyt sosiaaliturvan tasosta ja Suomen useista ihmisoikeus rikkomuksista https://yle.fi/uutiset/3-10543226), sillä tuo summa on valtion budjetissa pelkkä pieru ja se aiheuttaisi liikaa tyytymättömyttä. Vaa'assa on ohut selkä, jossain vaigeessa se tokk tulee vastaan ja katkeaa. Sitä voidaan kuitenkin aina ennaltaehkäisyä pitämällä yhteiskuntarauhaa ja tasapainoa yllä. Mutta jotta se onnistusi, pitäisi oppia näkemään omaa kuplaansa pidemmälle ja astumaan toisen ihmisen saappaisiin. Vaikeampaa on ratkaise ongelma miten tähän tilanteeseen on paadetty ja miten siitä pääsee mahdollisimman kivuttomasti.

Valdion pudjettiin voi tutustua tästä: https://tutkibudjettia.fi
Ja tästä näette veropuun: http://www.valtionbudjetti.fi

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos palautteestasi!

Pelottelu ja uhkaukset ovat aina olleet voittajien välineitä. Valitettavasti osa kansasta jopa uskoo ja kituuttaa, kun muita keinoja ei ole.

Siksi on hyvä pitää yllä keskustelua siitä, mikä on todellisuus ja mikä keksittyä.

Valtiovarainministerin 'madonluvut' eivät ole tätä päivää!

Kannattaa käydä katsomassa Kansallisteatterin 'Yhdestoista hetki'! Näytös avaa silmät ja korvat - raskasta, mutta välttämätöntä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset