MirjamiParant1

Suomalaiset Ruotsissa - siirtolaisuus suurinta v. 1970!

Suomalaisten kiihkein maastamuutto Ruotsiin tapahtui v. 1970, jolloin Suomesta lähti n. 42.000 kansalaista etsimään toimeentuloaan sieltä, mistä sen voisi parhaiten saada. Kohteeksi löytyi Ruotsi, joka tarjosi mm. liukuhihnatyötä autotehtailleen. Työ oli sopivaa sekä miehille että naisille.

Erityisesti pohjoisesta Suomesta lähdettiin etsimään selviytymiskeinoja naapurimaasta. Ruotsin korkea sosiaaliturva saattoi myös houkuttaa, sillä tuolloin Suomi oli vielä sosiaaliturvan suhteen 'kehitysvaltio'!

Vähitellen muuttotarve aleni ja oli enää 1973 vain 10.000 muuttajaa vuodessa. Tosin vielä v. 1975, suomalaisia muutti Ruotsiin yli 15.000/vuosi.

- - -

Ruotsi on suhtautunut suomalaisiin siirtolaisiin kaksijakoisesti. Suomalaiset  tulivat työhön, eivät sosiaaliturvan varaan. Tosin,  monet suomalaisperheet, joutuivat turvautumaan myös sosiaalitukeen.

Yritykset tarvitsivat tunnollisia suomalaisia liukuhihnatyöhön, sairaaloihin siivoojiksi ja monien sellaisten töiden tekijöiksi, jotka ruotsalaisia ei enää kiinnostanut. Koska yhteiskunnan on kuitenkin pyörittävä, niin kristityt suomalaiset olivat hyvä varareservi. Suomalaiset, kielitaidottomina, tekivät niitä töitä, joita ruotsalaiset eivät enää suostuneet tekemään.

Ruotsalaiset eivät olleet kovinkaan ystävällisiä suomalaisia kohtaan. Suomalaisia pidettiin moukkina ja kännääjinä.

Muistamme hyvin Slussenin sillan alla -asuvat suomalaiset 'spurgut'.

Alkoholi vei miehiä ja naisiakin, vauhdilla. Sopeutumattomuus yhteiskunnan normeihin, kielitaidottomuus ja suomalaisuuden häpeänleima, tuhosi monien mielenterveyden.

Arvottomuuden kokemus ja tulevaisuuden keinottomuus, suitsivat myös monien suomalaisperheiden lapset huumeiden tielle.

- - -

Suomalaissiirtolaiset ovat tehneet kovaa työtä, saadakseen lapsilleen suomenkielisiä kouluja. 

Siirtolaisena ei ole helppoa, mutta se on myös valinta.

- - -

Ruotsidemokraatit arvostavat suomalaisia. Suomalaiset ovat jo saavuttaneet paikkansa ja Suomea, yhteiskuntana ei enää halveksuta.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Suomalaisten asema Ruotsiin maahanmuuttajina on vähintäänkin verrattavissa nykyiseen. Erona kuitenkin on, että suomalaiset eivät tulleet sosiaaliturvaa nauttimaan, vaan tekemään rankkaa työtä.

Suomalaiset työllistyivät nopeasti, sillä Ruotsissa oli pulaa suorittavista käsistä.

Nykyisin tilanne on toinen. Maahanmuuttaa väestöä, jonka elintavat ovat hyvinkin erilaiset pohjoismaisista.

Maahanmuuttajat ovat juuri niiden sosiaalietuuksien piirissä, joihin yhteiskunnan veronmaksajien rahat eivät enää riitä.

Suomessakin on otettu velkaa tulevaan vuoteen. Samaan aikaan oman maan pienituloisten kansalaisten toimeentulo on ajettu alas.

Pieneläkeläisten tulot riittävät vain kahteen viikkoon. Loput kaksi viikkoa he sinnittelevät nälkäkuoleman partaalla.

Samaan aikaan, nuoret, toimettomat miehet, parveilevat kauppakeskuksissa, käyttävät älypuhelimiaan ja ovat ylimielisiä suomalaisia kohtaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ruotsin työvoimapula aikoinaan pelasti monen suomalainen pientilallisen elämän. Rekrytöintitilaisuuksia järjestettiin etenkin länsirannikolla.

Ruotsissa on työtä tarjolla ällistyttävän paljon nykyäänkin. Lieneekö Kruunulla jotain vaikutusta asiaan ? Todellista ( ei siis leikki ) pulaa on ammattitaitoisesta työväestä. Teollisuus vetää hyvin, rakennustoiminta on vilkasta ja kauppa käy. Osaavia insinöörejä, työtä pelkäämättömiä palomiehiä, sairaanhoitajia ja etenkn opettajia tarvitaan paljon. Vapaita työpaikkoja on tänään tarjolla yli 90.000. Pääosin nuo paikat ovat ihan oikeita duunimestoja, joiden liksalla myös elää. Suomessa opittu ruotsinkielen taito riittää muuten oikein hyvin moneen hommaan. Lisäksi suomalaisia arvostetaan ja suomalaisista myös pidetään. Monessa paikassa myös asunnon hakemisessa autetaan.

Vastaavasti mm ssa vuohipaimenille ja kieltä osaamattomille luimuiljoille ei näytä olevan ao. linkin takana yhtään vapaata paikkaa. Keskinäisten tulkin hommia ei lasketa.

http://arbetsformedlingen.se/

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#3 Olipa virkistävä kommenttisi, Jouko!

Aika uskomatonta, miten hyvin ruotsalaiset ovat selviytyneet monista kansainvälisistä romahduksista. Heillä onkin kruununsa ja 'jalokivensä'!

Jos olisin nuorempi, niin singahtaisin välittömästi Ruotsiin duuniin.

Samaan aikaan, kun Suomessa puhutaan perustulosta ja yritetään paikata ihmisten selviytymistä kaikenlaisilla kela-tuilla, niin Ruotsissa maksetaan kunnon palkka, eikä yhteiskunnan tarvitse käyttää verovaroja asumiseen tai muihin sosiaalikuluihin.

Kyllä suomalaisilla päättäjillä olisi syytä mennä tutkimusmatkalle Ruotsiin ja selvittää, miten siellä järjestelmä pyörii.

Vaikka nyt maahanmuuttoinvaasion myötä, ruotsalaisetkin ovat havainneet 'pehmeän pintansa ja kukkahattutätiyden' ongelmaksi, niin vastareaktio näkyy vaalituloksessa. Ilmeinen korjausliike on tulossa pikimmiten.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kuin Mirjami nuorena Suomi voisi oikeastaan luopua kimurantiksi osoittautuneesta itsenäisyydestään ja anoa pääsyä Ruotsin maakunnaksi.

Me toiset sentään toivomme yhä perivämme maan tolkun seurakuntanuorten, jotka kuulevat pääteologin puhuvan heille ruotsia, valmistautuessa koreasti puettuina kohtaamaan maailman jota ei enää ole.

Ei voi olla yhdessä maassa yhdenlaisia ihmisoikeuksia ja toisessa toisenlaisia, sanoi Olof Palme.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset