MirjamiParant1

Sipilän hallituksen 'kipeät' leikkaukset = köyhän kansan kuolemanspiraali!

  • Hälyttävä syntyvyyden lasku
    Hälyttävä syntyvyyden lasku
  • Perunasta polvi parempi
    Perunasta polvi parempi
  • Vinski, ihmisten etsijä R.I.P.
    Vinski, ihmisten etsijä R.I.P.

Suomalainen yhteiskunta enimmäkseen pärjää omilla selviytymismekanismeillaan.

Euroopan Unioniin liityttyään, pärjäämisestä on tullut kansallinen SISU -mielikuva. 

Pian kolmevuotta hallituksessa vaikuttanut Sipilän ideologia, on tuhonnut enemmän kuin voittanut.

Vaikka, nyt, talous kohentuu ja työpaikkoja on runsaasti, ihmiset voivat entistä huonommin.

Ihmisten huonovointisuudesta on nähtävissä rekkojen eteen ajavat nuoret miehet - itsemurhia.

He ovat yhteiskuntamme huonon johtamisen uhreja, jotka eivät enää nähneet vaihtoehtoja elämälleen.

Suren jokaisen nuoren elämän katoamista. Katoamista turhaan kuolemaan vain siksi, että he eivät saaneet tukea ja lohtua suurimpaan tuskaansa.

Meidän aikamme ei ole sama kuin omassa nuoruudessani, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaminen sinne, missä töitä oli.

Nuoren on helppo muuttaa. Se kuuluu muutenkin nuoruuteen. Muuttaminen.

Mutta, nyt elämme aikaa, jossa nuorten henkinen turvattomuus on oudosti lisääntynyt ja epävarmuus tulevasta aiheuttaa vakavia ahdistuneisuushäiriöitä.

- - - -

Nyt, jos koskaan, on pysähdyttävä nuorten pelkoihin ja tunnustettava tosiasiat. 

Työllistyminen on arvokasta, mutta ei koskaan itsetarkoitus.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Aktiivimallin hyvä tarkoitus on kääntynyt itseään vastaan.

On unohdettu, että nuorella on toiveita ja pelkoja.

Nuori aikuinen ei ole valmis ääriratkaisuihin, vaikka haluaisikin.

On myös muistettava, että nuoria painostavat, ei vain he itse, vaan myös vanhemmat ja suku.

Kun paineet käyvät liian suuriksi, eikä omat voimat kanna, nuori masentuu, vahvakin.

On suorastaan järkyttävää, että maamme keskeisimmät päättäjät, eivät ole millään tasolla perhetyneet ihmisten ja erityisesti nuorten psyykeen.

Työllistymisen merkittävin voima on lopulta niiden ihmistn varassa, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät ihmisen heikkouksineen ja mahdollsiuuksineen.

Semmoisia me nyt vain satumme olemaan.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Aktiivimalli ahdistaa kaikenikäisiä ihmisiä. Kaikkein kamalinta on ollut huomata että tämä koskee myös sairaita ja työkyvyttömiä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Taru, kiitos! Olen tietoinen, että ahdistaa, mutta otin puheenvuorossani erityisesti nuoret, joiden elämä on vakavasti uhattuna.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ei koske. Se että yksi toimessaan epäonnistunut lääkäri niin sanoo, ei tee vielä kenestäkään työkyvytöntä kaikkeen työhön. Ihan paskaa taas Taru.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä koskee vai miksi on sairauslomalla, sairauslomatodistuksilla oleville ihmisille tullut kehoitus akktiivimalliin?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Nykysuomalainen on tottunut liian hyvään. Elämän pitäisi olla yhtä ruusuilla tanssahtelua vaikkei muiden eteen tekisi mitään. Sitten ollaan vollottamassa lääkärille kun eteen tulee pienikin vastoinkäyminen.

Anne Pylkkönen

Ehkä sinä olet tottunut, sukunimikaima Pekka. Tai empatiakyvyttömyyttäsi kuvittelet että toiset haluavat olla ruusuillatanssahtelijoita. Ehkäpä sinun on helppoa olla ylimielinen, koska itselläsi on ollut tukenasi ja apunasi läheisiä ihmisiä kriittisissä kriisivaiheissasi oman elämäsi aikana? Kaikilla ei näitä tukiverkkoja todellakaan ole - pahimmassa tapauksessa haavoittuvassa tilanteessa oleva huomaa elävänsä vain verkostossa, joka koostuu hyväksikäyttäjiksesi paljastuvista ihmisistä, tai ihmisistä, joilla on niin vaikea tilanne ja ongelmia oman elämänsä hallinnassa, etteivät pysty tarjoamaan juuri kenellekään muulle mitään apua.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mä en nyt kenellekkään tätä toivo mutta kokeile edes kerran vaikkapa yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, silloin tietäisit mitä se on.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Taru, älä heitä suolaa haavoihin. Näet kai itsekin, kuinka Pekka kärsii jo nyt empatianpuutteestaan ja antisosiaalisuudestaan...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #11

#11 Martti H., hienoa, että havaitsit myös Pekka P.:n tunneilmaston. Hyvinvoiva ihminen harvoin hyökkää.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Vähän sellainen "omapakko" on sanoa, että blogin aloituksessa majailee todella upeaa katsottavaa. Mutta itse asiaan sitten. Yksi asia elämässä on perhe-elämän sujuvuus, se auttaa kestämään vaikeina aikoina. Löysin Internetistä paljon kirjoituksia aiheesta, jätän kuitenkin linkit nyt pois. Perhe-elämän rikkovasta sävystä kärsivät varmasti myös nuoret, ehkä nimenomaan he. Jos ja kun hallitus päättää tehdä ihmisten elämän todella hankalaksi, sille ei löydy järkeviä perusteita. Perheet hajoavat ja nuorilta loppuu ( ehkä ) usko oman maan valtaa pitäviin. Se ihmisen psyyke rakentuu ja rakennetaan toisten toimesta, jos sitten myös omien ajatusten kautta. Mutta täysin yksin ei kukaan jaksa katsoa tätä epävarmaa "kehitystä", matkalla jonnekin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

"Ihmisten huonovointisuudesta on nähtävissä rekkojen eteen ajavat nuoret miehet - itsemurhia."

Rekkakuskit tietävät, miltä tuntuu joutua tahdonvastaisesti surmantuottajaksi. Monet menettävät jopa työkykynsä.

Ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä on liian vähän. Olkoonpa hallitus muodostunut mistä puolueista tahansa, on heillä vastuu, miten ihmisten selviytymistä niin taloudellisista kuin mentaalisista ongelmista edesautetaan.

On turhaa kuvitella, että pääkaupunkiseudulle tai muihin isoihin keskuksiin työn perään ajettu kansalainen selviytyy korkeista asumiskustannuksista.

Toisekseen, ulosotossa olevat, joita on jo puoli miljoonaa, ovat auttamattomasti pulassa - heille asuntoa ei myönnetä, ei edes kaupungin asuntoa. Luottotiedot kysytään kaikissa tapauksissa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Terveempi yhteiskunta sairastuttaisi vähemmän. Päättäjien itsensä aiheuttama ongelma. Valitettavan moni päätyy äärimmäiseen ratkaisuun kuten totesit.

Koko ajan lisääntyvä byrokratia luo vielä omat haasteensa silloin kun ei kerta kaikkiaan ole mahdollista täyttää sen vaatimuksia. Siinä suhteessa järkiintymistä ei ole nähtävissä. Vahvimpien ehdoilla mennään.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Työ on ihmiselle parasta terapiaa. Yhteiskunnan pitää suosia mallia, jossa maahan syntyy nopeasti niitä oikeita työpaikkoja, joiden palkoilla ihminen elää ja tulee toimeen. Puhelinmyynti ei ole sitä. Markkinointi ja myynti pitää muokata paremmalla konseptilla kuin ihmisten kiusaamissysteemeillä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#14 Kari, juuri noin! Ahneus on huono työnantajan kaveri. Siinä molemmat häviävät.

Työllä on monia ulottuvuuksia. Työ ei ole vain toimeentulon lähde, työ on myös mielihyvää tuova ja mahdollisuuksia avaava.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset