MirjamiParant1

Terapeuttinen työskentely jalkautettava kansan pariin!

Maassamme vallitsee tilanne, jossa terapian tarvitsijat ja ja tarjonta ovat ristitulessa. Huutava pula terapeuttisesta keskusteluavusta näkyy ja kuuluu.

Kunnalliset mt-palvelut toimivat niukoilla resursseilla. Terapiaahan kuntien ja kaupunkien palveluissa ei ole mahdollista saada, ainoastaan muutama käynti tilannearviointiin. MIkäli on tarvetta lääkitykseen, sen hoitaa kunnallinen psykiatri.

Yksityiset terapian tarjoajat ovat hinnoitelleet itsensä tavallisen kansan ulottumattomiin. Vastaamo, joka on laajentunut useisiin Suomen kaupunkeihin, ilmoittaa sivuillaan, että yksilökäynti, 45 min. maksaa 85 euroa.

Siitäkin huolimatta, että Kela korvaa nykysin osan (n. 40 %) terapiakäynneistä, jää silti kävijälle itselleen kuluja, jotka nekin ovat monille liikaa. Kela korvaa vain siinä tapauksessa, että hakija on työelämässä ja voi terapian avulla kuntoutua työssäjaksamiseen.

Toimeentulotuki saattaa korvata myös itselle jäävän osan, mutta harvoin väsynyt jaksaa lähteä monille tahoille hakemaan avustusta. Tästä syystä, terapiat keskeytyvät ja pahoinvointi jatkuu.

Terapiapalveluihin liittyy edelleen salamyhkäisyyttä ja häpeää.

On suorastaan kummallista, että meillä itsensä (mielensä) hoitamista pidetään edelleen toissijaisena fyysisen terveyden hoidon rinnalla. 

On jo korkea aika päästää irti hulluus-leimasta ja arvottaa ihmisen mieli korkeatasoisen avun piiriin.

Mystiikka terapeuttisten keskustelujen ja varsinaisen terapian tarpeesta lientyy, mitä enemmän sanaa mielen terapiasta vahvistetaan.

Mitä enemmän mieli tunnetaan osana kehoamme, sitä enemmän laajenee ymmärrys mielen säröjen hoidon tarpeesta.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Terapiathan ovat enimmäkseen vauraan kansan etuoikeus.

Pääsääntöisesti, kaikki palvelupaikat ovat kiinteitä eikä niihin pääsy välttämättä mahdollistu.

Kunnalliset mt-palvelut ovat useimmiten uupuneiden työntekijöiden ahdistuneisuuden ilmenemiä. Apu on ennemminkin torjuvaa kuin turvallista. Käyttänevät paradoksi -menetelmää!

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Yksityiset terapian tarjoajat ovat hinnoitelleet itsensä tavallisen kansan ulottumattomiin. Vastaamo, joka on laajentunut useisiin Suomen kaupunkeihin, ilmoittaa sivuillaan, että yksilökäynti, 45 min. maksaa 85 euroa."

Osaatko laskea tuosta, paljonko terapeutin kuukausiansioksi tulee?

85 euroa on se summa, josta vähennetään vastaanoton vuokra, mahdolliset oheispalvelut, markkinointi/ ilmoituskulut, työnohjauksen kulut, täydennyskoulutuksen kulut, mahdolliset vakuutusmaksut sekä mahdolliset ansionmenetykset potilaista johtuvista syistä. Eli yksityinen terapeutti joutuu maksamaan laskutettavasta työstään työnteon ulkoiset olosuhteet, jotka kunnallisessa virassa tulevat työnantajan taholta.

Tuon vähennyslaskun jälkeen voi sitten alkaa laskea terapeutin omia henkilöstökuluja. Palkkaukseen ovat kytköksissä sosiaaliturvamaksut, työttömyysturva, eläkemaksut ym. Näiden vähentämisen jälkeen alkaa jo häämöttää bruttopalkka, ja siitä kun vähennetään verot, niin selviää, paljonko nettopalkkaa on odotettavissa aikayksikköä kohti.

Jos on tarkoitus pitää vuosilomaa, se tietenkin on otettava huomioon laskelmassa ansiotasoa vähentävänä. Vaikeammin ennakoitavissa ovat mahdolliset sairauslomat ja muut odottamattomat keskeytykset laskutettavaan työhön.

Useimmat psykoterapeutit ovat hankkineet ensin terveydenhuollon ammattipätevyyden (esim. sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, psykologi, lääkäri), sen jälkeen hankkineet lisäksi psykoterapeutin ammattipätevyytensä omalla kustannuksellaan maksaen itse siihen johtavan koulutuksensa, sen edellyttämän työnohjauksen ja suositeltavan oman psykoterapian.

Psykoterapeutin työ on äärimmäisen mielenkiintoinen näköalapaikka ihmismieleen, mutta jos ansiotuloilla on merkitystä, kannattaa käyttää aikaa taulukkolaskentaohjelman parissa selvittääkseen, millaisia työtuloja siinä voi odottaa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#2 Tiedossa on kaikki kertomasi. Mutta, mutta, hänelle, joka palvelusta maksaa, hinta on kova. Toisaalta, kyllähän päivässä ehtii muutaman asiakkaan hoitaa. Että, kertyyhän siitä 85 eurostakin ihan hyvä summa per päivä, jos niikseen ajattelee.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

KELA osaltaan helpottaa maksajan omakustannusta, jos psykoterapiaa annetaan kuntoutuksena työkyvyn ylläpitämiseksi. Sosiaalitukea ymmärtääkseni voidaan myöntää harkinnanvaraisesti vielä omavastuuosuudellekin.

Kertyyhän aika paljon parempi summa per päivä vaikkapa autojen huoltamisesta ja korjaamisesta, jos niikseen ajattelee. Työn vaativuutta ja sen edellyttämää koulutusta saa kukin tahollaan verrata.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #6

#6 Kela tarjoaa yhden tukimuodon työkyvyn ylläpitämiseksi. Omavastuuosuuteen saa tarvittaessa toimeentulotukea, jonka nykyisin myöskin Kela hoitaa.

Hannu, en missään tapauksessa vähättele psykoterapeutin työn vaativuutta tai pitkän koulutuksen merkitystä. Olen itsekin suorittanut yli neljävuotisen kognitiivisen terapeuttikoulutuksen. En ole kuitenkaan Valviran listoilla, sillä juuri siinä vaiheessa, kun aloitin koulutuksen, en saanut tietooni, että lakia muutettiin ja taustakoulutukseni ei enää kelvannut Valviralle.

Siitä huolimatta, olen pätevä terapeutti.

Kyse ei olekaan siitä, onko terapeutin työ vaativaa ja koulutus pitkäkestoista, vaan terapian saatavuuden paranemisesta laajemmin.

Terapian jalkautuminen kansan pariin, on parasta lääkettä moniin ongelmiin, jotka voisivat ratketa jo muutamalla interventiolla.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #7

Terapian saatavuus ja jalkautettavuus riippuu pätevien terapeuttien lukumäärästä, sillä kerrallaan ylläpidettävien terapiasuhteiden määrä on rajallinen.

Alalle hakeutumiseen vaikuttaa tottakai osaltaan myös ansiotaso pitkällä tähtäyksellä, ottaen huomioon erityisesti omalla kustannuksella tapahtuva kouluttautuminen ja muut pätevyyden saavuttamisen edellytykset verrattuna moneen muuhun ammattiin. Erityinen kutsumus masokistisen nälkätaiteilijan tulotasoon tuskin korreloi suotuisasti psykoterapeutiksi soveltuvuuden kanssa, saatikka houkuttelee ketään hakeutumaan alalle.

Siihen katsoen en voi pitää mitenkään kalliina blogissa kertomaasi esimerkkiä 85 € taksasta kolmen vartin terapiakäynnistä – koska yksityisellä psykoterapeutilla ei ole ammatistaan muuta tulonlähdettä. Potilaan omakustannusta taas on mahdollista meidän molempien todistuksen mukaan helpottaa yhteiskunnan tulonsiirroilla – kokonaan potilaalle maksutonta käyntiä taas ei ole syytä edes tavoitella, koska se vesittää hoitomotivaatiota ("tyhjän saa pyytämättäkin").

En itse usko muutaman interventiokäynnin ihmeitä tekevään voimaan, koska muutamalla käynnillä ei synny lähtökohdaksi tarvittavaa riittävää perehtymistä potilaan tilanteeseen, henkilöhistoriaan, persoonallisuuteen ja ajankohtaisiin ongelmiin kaikkine aspekteineen. Tämä on kuitenkin niin laaja aihepiiri, ettei siitä kannata lähteä käymään keskustelua tällaisella foorumilla.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #8

#8 Hannu M., kiitos palautteestasi!

Tämä foorumi ei tosiaankaan ole oikea paikka laajemmalle keskustelulle. Työ on vaativaa ja edellyttää paitsi pätevöitymisen tehtävään, myös pitkäjänteisyyttä ja paineensietokykyä.

Niin, eikä työllä miljonääriksi ylletä.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Arvelen, että ainut terapia, johon ihmisillä tulevaisuudessa varaa on itsehoito. Siinä peilin edessä kertoo itselleen ongelmistaan ja terapoi itsensä.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#3 Onhan se tuokin eräs mahdollisuus - eikä maksa paljon! Luulen, että moni noin jo toimiikin:)))

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset