MirjamiParant1

Onko koti jo liian kallis yösija?

Kodista puhutaan moniäänisesti ja tunteella.

Sanana, koti, sisältää vahvoja tunnelatauksia. Jopa niin vahvoja, että on häpeällistä olla koditon. Kodittomaksi jäänyt saattaa kokea olevansa arvoton, ihmisenä.

Koti ja ihmisyys eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Usein kodittomat ovat ihmisyyden mestareita.

Kodittomuuden synonyymi on irtolaisuus, jota sanaa Suomessa ei enää tunnisteta. 

Puhun nyt kuitenkin kodin merkityksestä kasvupaikkana, turvantuojana, pesänä, jossa elämän alkua viritellään.

Lapselle, joka ei vielä tiedä, mihin on tulossa, useimpien vanhemmat ovat järjestäneet pesän, jota kodiksi kutsutaan. 

Itsemäärämisoikeus oman kodin avaimeen, on kaikille tärkeä. 

Useimmiten, se avain maksaa. Se on kallis. Niin kallis, että on parempi unohtaa kodin ulkopuolinen elämä. 

On hyvä unohtaa elokuvat, teatterit, harrastukset ja ravitsevat ruuat. Lasten harrastukset, vaatteet ja iltapäiväeväät koulusta palaaville.

Jos ei pysty, otetaan velkaa, jos on vielä luottotietoja.

Otetaan velkaa, jota ei  pystytä hoitamaan. On maksettava asuminen, että ei heitetä pellolle. On ostettava lahja lapsen kaverin synttäreille. On näyteltävä pärjääjää.

Moi, moii - hauska nähdä. No, mites teillä? Mitä tässä. Hyvinhän meillä. Mahtavaa. 

Kaveriperheen pihalla on, emännälle maasturi ja isännällä, mikäs muu, kuin Bemari.  

Mennään sisätiloihin, otetaan vähän!  Jos nyt oikein puhutaan, niin onhan tässä huoliakin. Viikon kuluttua koko tää homma on menossa pakkohuutokauppaan.  

Ollaan nyt hissukseen ja jos on pakko, niin vaimon kanssa muutetaan tuohon asuntovaunuun. Sitä ne perkeleet ei minulta vie.

Kodin ilmapiiri ahdistaa vanhempia. Riidellään ja rikotaan. Ei silti päästä kiinni syyhyn. Asunnon kalleuteen. Kun asuminen vie yli puolet nettotuloista, on heräämisen paikka.

Olkoon kyse omistus- tai vuokra-asunnosta, asuminen on suurin perheen kuluerä. 

Kodista on tullut liian kallis yösija.   

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Pakolaisleireillä kasvaneet eivät koe olojaan ahdistaviksi. He, aikuisiksi tultuaan, saattavat muistella kaiholla yhteisyyttään.

Lapsen tunnekokemusta ei kannata eikä pidä lähteä arvottamaan.

Muistelen omaa lapsuuttani, jossa niukkuus oli päivän sana. Siihen oli sopeuduttava ja se riitti.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ennen suurikin perhe kasvoi hellahuoneessa. Yksiö Helsingissä on ollut monen lapsen kasvupaikka ja koti sekin oli. Minä vierailin serkkuni luona Vaasankadulla. Serkkuni asui äitinsä, isänsä ja veljensä kanssa asunnossa, jossa oli huone, alkovi ja keittokomero sekä kylppäri. Koti se oli ja pärjäsivät. Ikkunasta näkyi Ebenesin lastentarhan pihalle. Minullekin tuo muisto tuosta ensimmäisen kerroksen asunnon ikkunasta on tärkeä. Ei se koti niin kallis ollut. Serkkuni vanhemmat rakensivat omakotitaloa Helsingin Heikinlaaksoon. Jokainen naula joka talon lautoihin lyötiin oli vanhasta suoristettu. Kyllä ratikan kuljettajan ja Hemholmemin leipätehtaan työläisen rahoilla omakotitalo nousi. Koti sekin oli. Ihmisten elintavat ja vaatimukset ovat niistä ajoista kovasti muuttuneet. Jokaisella pitää olla enemmän ja parempaa. Pieni asunto ei enää kodiksi kelpaa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Irja, kyllä näin on. On saatava kaikki hetkessä.

Itse aloitin työelämääni alkuun pienessä alivuokralaishuoneessa, sen jälkeen yläkerran asunnossa, sitten pihamökissä, josta ranskalainen mies minut löysi.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Tokko ne vaatimukset viimeaikoina ovat kovasti muuttuneet, "nelkyt neliöö" on ollut kelpo koti jo vuosikymmeniä. Sen hinta vaan on noussut taivaisiin, samaan aikaan kun rakentaminen on entistä tehokkaampaa ja pääkaupunkiseudulla (tätähän me kaikki ajattelemme) on ryteikköä ryteikön perään - todella kallista tonttimaata jota käytetään risujen kasvattamiseen.

Eli: Missä oikeasti mättää?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Hyvä kysymys, Pasi Ripari!

Missä mättää?

Sisäpiirigrynderit ja kaupunkisuunnittelijoiden korruptio.

Jos joku taho elinaikanaan yrittää saada voitot kotiin - on todennäköistä, että hän vasta haudan takaa pääsee voitoistaan iloitsemaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Nykyinen rahastus on saavuttanut nollapisteensä. Ihmiset eivät enää selviydy asumiskuluistaan, eivätkä sen myötä ahdistuksestaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset