MirjamiParant1

Vihallako vihaa vastaan?

Hallitus on tuominnut vihapuheen!

Vihapuheen sisällön kuvaamiseen ei kuitenkaan ole löytynyt selviä kriteereitä.

Milloin puhe kääntyy vakavaksi, suunnitelmalliseksi ja tuomittavaksi?

Kun vihan tunteita kirjoitetaan tai puhutaan ääneen, on hyvä tunnistaa mihin tai kehen ne kohdistuvat. 

Mieleen patoutunut viha on kaikkein vaarallisin.

Psykologisena ilmiönä vihaa tarvitaan irtautumiseen. Vihan ei tarvitse olla tuhoavaa. Tunnetasolla viha on oikeutettu selviytymiskeino.

Usein ihminen, joka hylätään, on aluksi hädissään ja onneton. Hän miettii, onko tehnyt jotain raskauttavaa kumppanilleen/vanhemmalleen, joka/jotka ei/eivät enää kestänyt/kestäneet.

Hylätty suree ja miettii, miten voisi saada rakastettunsa/vanhempansa takaisin.

Myös läheisen kuolemassa samat vaiheet tulevat näkyviksi.

Jossain vaiheessa viha tulee ja nostaa pahasta olosta. Viha auttaa näkemään kokonaisuuden. Viha auttaa hyväksymään itsensä ja mahdollistaa välimatkaa kaltoinkohtelijaan.

Polliittisessa vihapuheessa voidaan nähdä samankaltaiset vaiheet kuin yksilön hylätyksi/jätetyksi tulemisessa.

Kun yksilö/yhteisö kokee tulleensa väärinkohdelluksi, ensimmäiset tunteet nousevat hämmennyksestä.

Voiko tämä olla totta? Näinkö meitä kohdellaan? Miten olisi pitänyt toisin toimia, että tämänkaltainen julmuus ei olisi tapahtunut?

Esimerkkinä tästä KiKy -sopimuksessa kunta-alan työntekijöiden lomarahojen menetys.

Vihalla on tärkeä rooli, jota ei pidä kieltää.

Vihapuhe ei ole vaarallista, jos se pelastaa puhujansa ahdistuksesta.

Vihaan jääminen on sen sijaan haitallista, sillä silloin puhutaan jo ahdistuneisuushäiriöstä.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Suomessa on hätä. Tätä ei ole kieltäminen.

Nykyhallitus on pitänyt huolen, että leikkaukset ovat vieneet ihmisiä arvottomuuteen. Köyhyyteen, jota ei ole nähty sitten 30 -luvun laman.

Toimeentulotuen siirtäminen Kelalle on ollut eräs EU -integraation merkittävimmistä hankkeista. Suomessa se toteutettiin huonosti, mutta oli pakko.

Nyt, kasvoista kasvoihin kohtaaminen, on häivytetty digitaaliseen, jossa henkilökohtainen hätä ei enää tule nähdyksi.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Viha ja vihainen puhe vihansa aiheesta on täysin terve ilmiö. Vihan peittäminen on aina väärä ratkaisu. Vihan aiheuttamat teot on estettävä niiden ollessa vaaraksi muille, mutta tukahduttaminen on hyödytöntä. Vihan tullessa ulos puheena, sitä voidaan käsitellä ja lieventää.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha H., kiitos palautteestasi!

Vihan tukahduttaminen on vaarallista. On tosiaankin hyvä purkaa tunteita osiin ja löytää vaihtoehtoja.

Marko Parkkola

Korruptoituneen poliittisen eliitin järjenjuoksu ei koskaan yllä sinne asti, että mistä tämmöinen vihainen puhe voisi kummuta. Media on juonessa mukana. Aikoinaanhan nettikyselyssä kysyttiin, mistä asenteet matuja kohtaan kumpuavat. Kun vastausvaihtoehto ikävät kokemukset saivat liikaa valintoja, se poistettiin.

Länsimaisessa diskurssissa vain valkoinen voi olla kaiken pahan alku ja juuri. Mikäli jotain kokemusperäistä löytyykin, valkoinen on varmasti ansinnut sen. Pitää muistaa Suomessakin orjalaivojen terva.

Ja sitten ihmetellään miksi yhteiskuntarauha on vaarassa. Herrat ovat joko sokeita, häikäilemättömiä tai saatanan tyhmiä, jos eivät ymmärrä näitä asioita.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Marko, matka, jota me nyt käymme, ei ole turha.

Tässä tilanteessa on hyvä olla kaukaa viisas! Ei kohdisteta painetta eliittiin, sillä he ovat vallassa.

Kohdistetaan keskustelu kansan turvallisuuteen, joka on uhattuna.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Vihapuhe ei ole vaarallista, jos se pelastaa puhujansa ahdistuksesta.
......................

Muutama miljoona juutalaista voi olla eri mieltä asiasta. Viittaan erään aatun vihapuheisiin joilla hän kenties lievensi ahdistustaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha M., Aatu taisi olla mentaalihäiriintynyt! Pakkomielle yhden kansanosan tuhoamisesta, oli hänen tavoitteensa.

On aina hyvä olla valveilla, jos yksikin johtaja käyttää valtaansa, kansansa manipuloinnin kohteena.

Vihapuhe sinänsä on vaikeasti määriteltävissä.

Sen sijaan, jos johtavassa asemassa oleva toistamiseen ylläpitää puhetta, joka mitätöi, halveksii ja vähättelee tietoisesti jotain kansanryhmää, on se tunnistettava vainoksi, joka saattaa olla seurausta vihasta ihmisryhmää kohtaan.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Väitit sanasta sanaan näin:

Vihapuhe ei ole vaarallista, jos se pelastaa puhujansa ahdistuksesta.
..................

Todistin vain, että väitteesi on väärä.

Voisitko muuten antaa edes yhden KONKREETTISEN esimerkin missä vihapuhe on mielestäsi sekä moraalisesti hyväksyttävää että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #9

Kuten olen todennut, vihapuhetta ei ole määritelty.

Sen sijaan, jos viha jää ihmisen ainoaksi tavoitteeksi, on selvää, että hänen ajatusmaailmansa ei enää pysty olemaan realistinen.

Tällöin voidaan puhua pakkomielteestä, joka on hoidettavissa oleva mielenterveydenhäiriö.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #11

sanot:

Vihapuhe ei ole vaarallista, jos se pelastaa puhujansa ahdistuksesta.
...

sanot myös:

Kuten olen todennut, vihapuhetta ei ole määritelty.
...

Summa summarum, sanot siis näin:

Vihapuhe ei ole vaarallista, vaikka sitä ei ole määritelty.

Sinulta on nyt fokus hukassa.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

2010 kuulin ensimmäisen kerran käsitteen "vihapuhe", silloin Tuija Brax oli oikeusministeri ja valmisteli "kiihotus kansanryhmää vastaan"-lakia jota somessa kutsuttiin vihapuhelaiksi. Itse huvituin ja järkytyin. Heräsin silloin muutenkin todellisuuteen pitkään jatkuneen erakkovaiheeni jälkeen.

Joka tuutista toitototettiin omaa (suomalaista) korvaani oudoksuttavia (uusia) käsitteitä, kuten monikulttuurisuus, vihapuhe, äärioikeistolainen, natsi, fasisti ja mitä kaikkea pursusi silmille, niin ja joka toinen suomalainen olikin rasisti ja Suomi miltei maailman rasistisin maa. Voit varmaan kuvitella millaista on herätä pitkän mediahiljaisuuden jälkeen tuollaiseen painajaiseen, mitä oli tapahtunut sillä aikaa kun minä terapoin itseäni muutaman vuoden metsässä!?

Kun hahmotin mitä Suomessa oli tapahtunut, tulin hillittömän vihaiseksi siksi, että Suomi mokasi, se meni sittenkin Ruotsin tielle jossa sosiaalinen koheesio rakoili jo ennen irtiottoani yhteiskunnasta. Olin niin vihainen, että se viha piti kanavoida johonkin etten olisi hyppinyt seinille. Joten istuin koneen ääreen ja purin itseni kirjoittamalla, kun sekään ei riittänyt, tarjosin vuodatukseni julkaistavaksi muutamalle lehdelle, en uskonut että silloisen "poliittisen korrektiuden" ilmapiirissä sitä kukaan julkaise, mutta kas vaan Kaleva "uskalsi".

Kyllä vaan se viha pitää kanavoida, ei sitä voi kriminalisoida.
Se Kalevan juttu on täällä: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/rasismi-viha-...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Elina, kiitos palautteestasi!

Hienoa, että olet kirjoittanut.

Puolueet mielellään laativat lakeja ja sääntöjä, että heidän ajattelumalliaan murtava ääni saataisiin vaiennettua.

Vihaisuus on terve reaktio aina, kun yksilö tai yhteisö tunnistaa vääryyden ja kokee olevansa voimaton sen edessä.

Pelko on useimmiten taustalla, kun ihmiset purkavat tuntojaan. Kyse ei ole silloin rasismista, vaan kyse on huolesta.

Ei vihaisuuteen ole tarve jäädä, kun saa tunteensa purettua ja tultua kuulluksi.

Meillähän tilanne on niin, että kansaa ei nyt kuulla, tuomitaan vain.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset