MirjamiParant1

Miksi kansakunnat tarvitsevat muutosta?

Valtiot muodostuvat rajoista, rajojen sisällä toimivista yhteisöistä ja yhteisöt ihmisistä.

Demokratia mahdollistaa ihmisten osallistumisen valtion ja yhteisöjen vallankäyttöön.

Valtion, kulloinkin hallitusvastuussa oleva valtapuolue, sanelee ehtoja, joita kansan on noudatettava, halusi tai ei.

Liian pitkään hallitusvastuussa ollut puolue jämähtää omaan kauneuteensa. Pieniäänisiä ei tietoisesti kuulla, koska vallanpitäjän oma ääni on rakastettavin.

Kyse on narsismin vaarallisimmasta muodosta. Itseoikeutetusta, vallanpitäjien tunteettomasta suhteesta vähäarvoisempiin.

Suomessa asenne näkyy vahvimmin työttömiin, eläkeläisiin ja vammaisiin.

Kaikesta huolimatta, pieniääniset etsivät vaihtoehtoja, vapauttavat turhautumistaan ja rakentavat vahvuuksiaan.

Syntyy alakulttuureja. Syntyy vahvistuneita alakulttuurimuotoja, jotka ilmestyvät maan pinnalle kuin tunnustellakseen keinoja yhteiskunnalliseen.

Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, miksi vallanpitäjät hylkäsivät merkittävän osan kansaansa, joka joutui liian kauan odottamaan hyväksyntäänsä. 

Yritysorientoitunut ajattelutapa on vaarallinen, sillä pienyrittäjän suurin vihollinen on verottaja.

Kansa tarvitsee aina muutosta vaiheessa, kun valtion toimenpiteet tuhoavat oman elämän edellytykset.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Vauraus, suomalaisessa yhteisössä, on vaiettu. Suurin osa kansastamme omistaa useimmiten asuntonsa ja kenties mökkinsä.

On siten selvää, että taloudellinen varallisuus ei määrittele puolueasemaa.

Kiinnostavinta onkin, äänestävätkö asenteet vai vauraus.

Äänestyskäyttäytymisessään välinpitämättömiä lienevät lopulta he, jotka eivät tunne kuuluvansa mihinkään tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Itse olen pitkään ongelmatilannetta seuranneena päättänyt perustaa puolueen työuransa lopettaneille.

Katsotaan, mitä siitä seuraa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kovin on hiljaista tällä rintamalla. Suomessa on 1,5 milj. eläkkeensaajaa, joista suurin osa pieneläkeläisiä. Hallitukset, toinen toisensa jälkeen, pistävät kaiken maailman indeksijäädykkeet ja muut ostovoiman alenemaan suunnatut päätöksensä eläkeläisten elämän kurjistamiseksi.

Puhutaan vain palkoista ja palkkojen veronalennuksista, mutta eläkkeensaajat ovat varjoon heitettyjä, kannattamattomia kustannuseriä, joista olisi parempi päästä eroon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset