Ruokaa jonottavat kansalaiset – nöyryytetty häpeämään!

Joskus matka todellisuuteen on tärkeämpää kuin sanoilla pelaaminen.

Tänään jonotin Myllypuron kuuluisassa leipäjonossa puolitoistatuntia. Ruuan jakelu alkaa klo 8.00, mutta useimmat olivat tulleet paikalle ennen seitsemää.

Olin osana kansaamme, jonka rahat eivät riitä koko kuukauden ruokaan.

Jono eteni hitaasti. Sisälle otettiin muutama kymmenen kerrallaan. Vaikka olin pukenut ylimääräistä, loppumetreillä kylmä tarttui varpaisiin ja sormiin. Palelin.

Ihmiset olivat hiljaisia. Oikeastaan kukaan ei puhunut. Katsoin vaivihkaa taakseni, jossa jono kasvoi ja piteni.

Välillä huomioliiviin pukeutunut, iäkkäämpi nainen kävi laskemassa jonottajia. Ehkä tilastoihin, ehkä jaeltavan ruuan riittävyyteen.

Edelläni oli nainen, joka sanoi olevansa venäläinen. Hän puhui suomea sen verran, että ymmärsin. Isoisänsä oli Krimin tataareja. Hän itse avioitui suomalaisen miehen kanssa, mutta avioliitto kariutui. Nyt hän elättää aikuista poikaansa, joka on saamassa opiskelunsa päätökseen. Hyvä kohtaaminen.

Jonon ohi käveli kuntavaaliehdokas, joka jakoi mainoksiaan. Myös Hurstin mainoksia oli joillakin jaossa.

Ei olisi pitänyt.  En pitänyt.

Ihmiset, jotka jaksavat jonottaa ruokaa, eivät voi olla mainonnan kohteina.

Kun lopulta pääsin avaamaan kassini jakelupisteille, olin hämmentyneen iloinen. Ensimmäisellä etapilla sain pakastettuja siskonmakkaroita. Toisella yli-ikäisiä hedelmiä, pari salaattipussia ja kevätsipulia, jota vielä jotenkin voisi hyödyntää. Kolmannella pisteellä laukkuuni sujautettiin pasteijoita pari pussia, juusto ja pari jogurttipurkkia sekä lapsille maitojuomia.

Mukaan tuli myös  rusinoita ja tulitikkuja. Muutama viilipurkki ja proteiinijuoma.

Leipää oli kaikkialla. Leipiä saattoi valita. Tuli mieleen, miten paljon leipomot tuottavatkaan ylimääräistä leipää, jota ei saada kaupaksi.

Ruokajonon ihmiset eivät äänestä.

Surullisin, mutta toisaalta kaunein näky, oli äiti, joka yritti viihdyttää lapsiaan kestämään pitkän odotuksen.

Siellä he juoksivat jonon varrella, parivuotias poika ja nelivuotias, joka keksi itselleen ajanvietettä kepin avulla.

 

 

MirjamiParant1
Sitoutumaton Vantaa

Helsingin yliopiston Urajärven tutkimusasemalla vierailuni. Kuva: Marjukka Liiten , HS

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu