MirjamiParant1

Suomen sisäinen 'suomettuminen' näkyy YLE:ssä!

Suomi eli vahvana Neuvostoliiton kanssa YYA -sopimuksen jälkeisen ajan ns. suomettumisilmiötä. Sana 'suomettuminen' oli seurausta median ja kansalaispuheen rajoittuneisuudesta suhteessa Neuvostoliittoon liittyvään uutisointiin.

Suomettumis -ilmiö lanseerattiin ilmeisimmin saksalaisten taholta 'filandizirum', jolla pyrittiinn ilmentämään alistuneisuussuhdetta neuvostotasavaltaan.

Vaikeina aikoina, kansamme johdon taholta, on ollut tervettä myötäillä suurvaltion lanseeraamaa miellyttämispolitiikkaa.

Huolimatta siitä, miten suomalainen poliittinen johto on vuoden 1944 jälkeen onnistunut, voidaan heidän ansiokseen lukea, että maltillisuus on aina hyvästä.

Sen sijaan, aikamme poliittinen johto edustaa keikailevaa elitismiä.

Valta-aseman hyväksikäytöstä on tullut 'maan tapa'.

Kansana, suomalaiset ovat sitkeitä, toiminnallisia ja oikeudellisia. Manipulaatio, jota on syötetty vuosikymmenet, lienee mahdollistanut päättäjien itseisoikeudellisen tavan poiketa linjasta ja hyväksikäyttää vaiennettua kansaa.

YLE:n toimituksen sisäisen kielenkäytön rajoittaminen on näkynyt jo pitkään. Uutisointia tehdään kieli keskellä suuta, ketään tai mitään loukkaamatta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Pääministerimme Sipilän yritys vaikuttaa YLE:n uutisointiin on onnistunut Atte Jääskeläisen myötävaikutuksella. Herra Jääskeläinen kumartaa Sipilää. Atte on keskustalainen ja sen huomaa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Mielenkiintoinen aikamatka taaksepäin -70 luvulle. Kekkosslovakiaan.

Tämän kehityslinjan jatkumona janan toisessa päässä on sitten täyssensuuri. No, sehän sopii tähän 'parlamentaariseen komentotalouteen' kuin sormi sieraimeen, ja mitäs sieltä nenästä sitten löytyykään :)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Jouko R., täyssensuuriin en usko - vaikka Urholla oli 'myllykirjeidensä' kautta yritys hallita kaikkea, eihän se kuitenkaan toiminut.

Taisi olla omalla tavallaan suomalaisen kansalliskuuliaisuuden rajojen hakemista.

Mitä taas tulee aikamme sensuurimentaaliin, olen ymmärtänyt, että pääministeri Sipilä on olettanut/asemansa nojalla uskonut olevansa kansamme yläpuolella.

Demokratiassa yksinvaltius on mahdotonta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Oikea kirjoitusasu on "Finlandisierung", Jos haluat, niin saat vapaasti poistaa kommenttini ja korjata sen vaivihkaa. ;)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha, K. kiitos korjauksesta! Minulla tuo saksa on kuulonvaraista, ranska sujuu paremmin.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Mirjami, mistä löysit suomettumiselle toisen, hyvin kuvaavan ilmaisun "miellyttämispolitiikka"? En ole aiemmin kuullut sitä.

Tätä miellyttämispolitiikkaa kuvaa hyvin vanha suomalainen sananparsi: "Nauraa väkisin kun velkanen isäntä".

Kaikki totta, mutta aika syvälle tämä nöyryys on kansaamme iskostunut. Tätä voisi kuvata vaikka siten, että kun tämä "velkainen isäntä" kuulee voittaneensa lotossa päävoiton, ei lunasta sitä voittoa kun pelkää, että velkoja loukkaantuu, jos velka maksetaan jolloin velkoja menettää yliotteensa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Matti, V. kiitos kysymästä. Olen tuon sanan päässäni kehitellyt, toimii paremmin 'suomettumisen' negaatiosävytteisyyttä vastaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos katsoit juuri tulleen Uutisvuodon, niin ei siinä ainakaan tuosta suomettumisesta ollut jälkeäkään. Sen verran pahaa herjaa pantiin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Katsoin Uutisvuodon vasta uusintana. Toki Tervo & co reilusti 'räppäsivät', mutta ei vakavuudella vaan hirteishuumorilla.

Uutisvuoto ei ole ajankohtaisohjelma, joten piikkittely sallittaneen.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Sipilän sokea piste on omistuksissa ja niistä syntyvissä sidonnaisuuksisa. Varallisuus on piilossa vakuutuskuoressa. Mitä ja miten paljon niihin sisältyy on Sipilälle pyhä asia, josta ei saisi edes kysyä. Pitää vain luottaa suuren messiaan moraaliin ja oikeudenmukaisuuteen.

Toivottavasti Sipilä siirtyy tai siirretään syrjään viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Viljo, H. eiköhän kansa ala pikku hiljaa ymmärtämään, miten meitä johdetaan. Kansamme on syystäkin hermostunut. Sipilän kuuluttama 'luottamus' on kaksinaismoralistista sumuttamista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset